Lähetä oma kirjoituksesi sähköpostitse toimittajat@ylasatakunta.fi. Kirjoita napakasti.
Jukka Huikko
Karvian kunnanvaltuuston puheenjohtaja Voitto Raita-aho kirjoitti 15.1.2025 Karvian kunnan taloustilanteesta ja pohti peruspalveluiden valtionosuusjärjestelmän uudistamisen vaikutuksia pienten kuntien kannalta. Ensimmäisenä huolestuttavana asiana hän mainitsi kiinteistöveroa koskevan uudistuksen. Se tultaneen toteuttamaan ennemmin tai myöhemmin.
Myös muut kuntien toimintaympäristön muutokset, kuten hyvinvointialue- ja TE-palvelu-uudistukset yhdistettynä väestörakenteen muutokseen tulevat vaikuttamaan paikallistason toimintaan vääjäämättömästi.
Pienet kunnat, kuten Karvia, pyrkivät pysymään itsenäisinä. Tämän hintana on se, että tuuli- ja aurinkovoimaloiden kiinteistöverotuottoja havitellaan helppona pikavoittona, jolloin voimaloita pyritään rakentamaan paikkoihin, mihin ne eivät sovi. Esimerkiksi Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimahanke ei sijaintinsa vuoksi ole toteuttamiskelpoinen, kuten Hannu Raitio 22.1.2025 näkökulmassaan perusteli.
Voimaloiden rakentamisen myötä Karvia ja Parkano menettäisivät merkittävän osan elin- ja lumovoimastaan vähintään seuraavien 30:n, ellei 100 vuoden ajaksi.
Helppojen ratkaisujen sijaan Karvian ja muiden Ylä-Satakunnan levikkialueen kuntien tulisi etsiä haastavassa tilanteessaan pitkäjänteisiä keinoja elinvoiman lisäämiseksi. Siihen kunnat ovat toki jo pyrkineet muun muassa osana Lauhanvuori–Hämeenkangas Unesco Global Geopark -verkostoa sekä mainostamalla pihkantuoksuisia jäkäläkankaita sekä koskemattomia soita, järviä ja jokia.
Kankaita on vain ikävä haistella, mikäli tuulivoimalat vinkuvat ja humisevat taustalla. Suot ja järvet eivät ole koskemattomia, jos tuulivoimaloiden varjot, heijastukset ja välke lankeavat niille. Kuka haluaisi matkailla tai viettää vapaa-aikaansa teollisuusalueen liepeillä?
Samaan aikaan kun tuuli- ja aurinkovoimaloita suunnitellaan, pyritään Pohjois-Satakunnassa kehittämään luonto- ja hyvinvointimatkailua esimerkiksi Nature and wellness -hankkeessa. Tämä on toimintaa, jolla alueen elin- ja lumovoimaa on mahdollista vahvistaa pitkäjänteisesti.
Etenkin Karvia ja Parkano ovat tähän mennessä alihyödyntäneet Natura 2000 -verkoston luontokohteitaan. Pelkästään Häädetkeitaan ympäristön yli 4 000 hehtaarista noin 3 500 hehtaaria on luonto- ja hyvinvointimatkailuun hyödynnettävissä olevaa keidassuota ja muuta luontoaluetta.
Karvian ja muiden Ylä-Satakunnan levikkialueen päättäjien tulee tehdä valintansa siinä, haluavatko he kehittää kuntien pitkäjänteistä elin- ja lumovoimaa vai näivettää alueet pyrkimällä kotiuttamaan epävarmoja kiinteistöverotuottoja. Haastan kuntavaaliehdokkaat kertomaan kantansa avoimesti, jolloin myös äänestäjät voivat tehdä valintansa. Kumman sinä valitset?
Kirsi Kaunisharju
Pj, Karvian ja Parkanon elinympäristön puolesta -yhdistys
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.