Omia van­hem­pia käy kiit­tä­mi­nen mo­nes­ta­kin asi­as­ta, mut­ta yk­si niis­tä on kym­me­no­sai­sen tie­to­sa­na­kir­jan han­kin­ta. Tark­kaa ajan­koh­taa en muis­ta, mut­ta 1990-lu­vun al­kua se oli. Lama ja pie­nen­ty­neet ikä­luo­kat oli­vat is­ke­neet au­to­kou­lu­y­rit­tä­jä­per­heen ta­lou­teen, mut­ta niin vain äi­ti sääs­ti ja kai­voi mar­kat han­kin­taan. Vaik­ka in­ter­net löi pian läpi ja pää­sin it­se­kin kiin­ni sen sa­loi­hin no­pe­as­ti, riit­ti tie­to­sa­na­kir­jal­le käyt­töä vie­lä 2000-lu­vun alus­sa. Tie­to­sa­na­kir­ja toi­mi per­hees­säm­me tär­ke­ä­nä tie­don­läh­tee­nä pai­kal­lis­leh­den ja maa­kun­ta­leh­den rin­nal­la.