Kirjoittaja on sotatieteiden ja valtiotieteiden maisteri, ja tutkijaesiupseeri Maanpuolustuskorkeakoulun sotataidon laitoksella.
Tämän kolumnisarjan edellisessä kirjoituksessa aprikoitiin, että Venäjä saattaisi olla ottamassa Ukrainan suhteen pidemmälle meneviä askelia kuin viime keväänä, jolloin se edellisen kerran keskitti joukkoja Ukrainan rajojen läheisyyteen. Viime päivät ovat osoittaneet, että näin todella on asian laita.
Vaikka Ukrainan tulevaisuus on monessa suhteessa vielä avoin, on jo nyt selvää, että asevoimaa on erittäin voimallisesti ja täysin poikkeuksellisesti käytetty maksimaalisten poliittisten päämäärien tavoitteluun. Tällaista ei ole Euroopassa nähty toisen maailmansodan jälkeen.
Venäjän toimia on tietysti mahdoton hyväksyä ja niiden rationaalisuutta on vaikea hahmottaa. Kyse ei ole välttämättä yksittäisistä ja konkreettisista asioista Ukrainan suhteen, vaan paljon vaikeammin mitattavista ja fundamentaalisemmista kysymyksistä: siitä, mikä on Venäjän paikka ja asema maailmassa. Näihin kysymyksiin liittyvien tavoitteiden aikaperspektiivi voi olla paljon kauempana kuin muutamien päivien tai viikkojen päässä, eivätkä tavoitteet välttämättä ole luonteeltaan sellaisia, että ne jonain päivänä olisi absoluuttisesti ja pysyvästi saavutettu – vaikka tilannekehitys Ukrainassa osoittaa, että sellainenkin illuusio Venäjällä saattaa vallita.
Mitä ilmeisimmin venäläisessä ymmärryksessä sen globaalin aseman kannalta kriittisiä tekijöitä ovat tunnustettu suurvaltastatus ja eurooppalaisen turvallisuusjärjestyksen sille edulliset pelisäännöt. Näitä tavoitteita tukee ideologinen ja sotilaallinen puskurivyöhyke, jonka luomisessa Ukrainalla on ensisijaisesti välineellinen rooli. On vaikea nähdä, että esimerkiksi vastikään itsenäisiksi tunnustetut Itä-Ukrainan separatistiset alueet olisivat Venäjälle itsessään erityisen tärkeitä.
Vladimir Putinin ennen sodan laajentumista pitämä puhe kuitenkin viesti myös muusta kuin Ukrainan välineellisestä roolista. Puhe kieli irrationaalisen tason vastenmielisyydestä Ukrainan valtiota kohtaan. Tämän sodan logiikka – jos sellaista koskaan on olemassa – tuntuukin irronneen täysin arkijärjellä tapahtuvasta päättelystä.
Eteni tilanne Ukrainassa miten tahansa, on selvää, että viime päivät ovat syväjäädyttäneet Venäjän ja lännen suhteet pitkäksi ajaksi. Venäjän tavoite turvallisuusjärjestyksen muuttamisesta vaikuttaa yhteen sovittamattomalta länsimaisen näkemyksen kanssa.
Eriävät näkemykset kumpuavat jo 1990-luvulta saakka, ja näin pitkään kasvaneen kuilun umpeen kurominen ei onnistu hetkessä. 2020-luvun turvallisuusympäristöä leimaakin arvaamattomuus.
Sota Ukrainassa alleviivaa, että asevoiman laajamittainen käyttö on 2020-luvun Euroopassa entistä enemmän huomioon otettava vaihtoehto, johon myös Suomen pitää jatkossakin varautua – kuten on myös tehty.
Antti Pihlajamaa
Ylä-Satakunnan alueen tapahtumia ja menovinkkejä
Parkanontie 45, 39700 Parkano
Y-tunnus 0214255-5
Puhelin: 029 1706 680
asiakaspalvelu@ylasatakunta.fi
toimittajat@ylasatakunta.fi
etunimi.sukunimi@ylasatakunta.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.