Kar­vi­an kun­nan­val­tuus­ton ko­kouk­ses­sa pää­tet­tiin Jou­hi­maan kan­sa­kou­lun toi­min­ta lo­pet­taa en­si elo­kuun 1. päi­väs­tä lu­kien. Syy­nä on op­pi­lai­den vä­häi­syys. Ny­kyi­sin kou­lus­sa on 13 kar­vi­a­lais­ta op­pi­las­ta ja vii­si Hon­ka­jo­el­ta.

Sa­vu­sau­na, ran­ta­sau­na, säh­kö­sau­na. Lo­ma­ki­vis­tös­sä löy­lyt­te­li­jä voi it­se päät­tää, mi­ten hel­pol­la läm­mit­tää sau­na lo­mal­laan.

Hols­tein-leh­mä Eet­lan as­tel­les­sa na­ve­tas­sa väis­ty­vät muut si­vuun, sil­lä mus­ta-val­koi­nen leh­mä on suu­ri­ko­koi­nen ja ar­vo­val­tai­nen. Se kul­kee sii­tä, mis­tä ha­lu­aa.

Alk­ki­an hiih­to­la­dut täyt­tyi­vät sun­nun­tai­na kai­ke­ni­käi­sis­tä hiih­tä­jis­tä Tour de Ski Kar­via -ta­pah­tu­man mer­keis­sä. Ky­sees­sä on Kar­vi­an Ki­rin hiih­to­ja­os­ton jär­jes­tä­mä ta­pah­tu­ma­sar­ja, jois­sa ide­a­na on ol­lut tu­tus­tut­taa kar­vi­a­lai­sia kun­nan eri la­tui­hin.

Koh­ta 7-vuo­ti­as kar­ting-kus­ki Leo Räty odot­taa in­nois­saan tu­le­vaa ke­vät­tä. Hä­nel­lä on edes­sään elä­män­sä en­sim­mäi­nen ki­sa­kau­si, joka start­taa tou­ko­kuun 23. päi­vä­nä Hy­vin­kään vauh­ti­puis­tos­ta.

San­na Kan­nis­to haa­vei­li jo nuo­re­na tyt­tö­nä kir­joit­ta­van­sa jo­nain päi­vä­nä kir­jan. Hän on ai­na pi­tä­nyt ru­nois­ta, ja ko­toa kir­ja­hyl­lys­tä hä­nel­tä löy­tyy­kin mon­ta ru­no­kir­jaa. Las­ten­hoi­ta­ja­na työs­ken­te­le­väl­le Kan­nis­tol­le myös las­ten lo­rut ovat ol­leet hy­vin tär­kei­tä.

Ylä-Sa­ta­kun­ta jul­kai­si vii­me elo­kuus­sa ju­tun au­to­ja ti­lauk­ses­ta sii­vo­a­vas­ta Alek­si Se­päs­tä. Jut­tu sai mel­koi­sen suo­si­on, sil­lä se yl­si verk­ko­si­vuil­lam­me vii­me vuo­den 38. lu­e­tuim­mak­si, ja jos ko­ro­nau­u­ti­set jä­te­tään pois las­kuis­ta, jut­tu lu­keu­tui 10 eni­ten lu­e­tuim­man jouk­koon.

Jas­min Lää­nin­pää, 19, ha­lu­si ha­kea kou­luun sel­lai­sel­le alal­le, jos­sa saa teh­dä töi­tä kä­sil­lä. Nai­sel­li­set alat ei­vät kui­ten­kaan kiin­nos­ta­neet, jo­ten omak­si ju­tuk­si va­li­koi­tui au­to­a­la.

Kun­nan pöy­tä­kir­jo­ja lu­kies­sa­ni py­säh­dyin lä­hes us­ko­mat­to­mal­ta tun­tu­viin ta­pah­tu­miin ke­vään 1956 ajoil­ta. Asu­tus­ti­lan pe­rus­ta­mi­nen ja sitä seu­ran­neet jat­ko­vai­heet he­rät­tä­vät joi­ta­kin poh­din­to­ja.

Kar­vi­an seu­ra­kun­nan lä­he­tys­sih­tee­ril­le Kaa­ri­na Hau­ta­lal­le hen­gel­li­nen työ on ol­lut kut­su­mus ja elä­män­ta­pa läpi vuo­sien. Eläk­keel­le jää­ty­ään hän on toi­mi­nut seu­ra­kun­nal­la va­paa­eh­toi­se­na lä­he­tys­työn­te­ki­jä­nä saa­den työs­tään pien­tä palk­ki­o­ta.

Van­hem­mas­ta ikä­luo­kas­ta eh­kä jot­kut muis­ta­vat mui­noin 1970-lu­vul­ta al­ka­neen käy­tän­nön: kaik­kein mus­tim­man mar­ras­kuun pi­mey­den ai­kaan jär­jes­tet­tiin vuo­sit­tain Ko­ti­seu­tu­yh­dis­tyk­sen voi­min Kar­vi­as­sa il­ta­ma ni­mel­tä pi­mi­än­pel­jä­ty­seh­too – pää­mää­rä­nä juu­ri tuo, synk­kyy­den kar­ko­tus yh­teis­voi­min il­taa viet­tä­mäl­lä. Ny­kyi­nen Wil­li viik­ko on it­se asi­as­sa tuon käy­tän­nön pe­ril­li­nen…

Usein tu­lee ih­me­tel­leek­si, on­ko tuos­sa Kar­vi­an poh­jois­ra­jan ta­ka­na au­ke­a­vas­sa ete­lä­poh­ja­lai­ses­sa maa­pe­räs­sä jo­tain sem­mois­ta, mikä tu­kee mu­sii­kin, soi­ton, lau­lun tai­toa ja har­ras­tus­ta. Seu­ra­tes­sa­ni naa­pu­ri-ja­las­jär­ve­läis­ten mu­si­kant­tien ja lau­la­jien upe­aa tai­don­näy­tet­tä en voi­nut kuin tun­tea sie­lu­ni vir­voit­tu­van näis­tä ko­ro­na­syk­syn ma­ta­lis­ta tun­nel­mis­ta… Olen eh­kä liki sor­tua yli­sa­noi­hin – mut­ta syr­jä­seu­duil­la elä­vän so­pii kai tun­teil­la sil­loin har­voin kun saa ko­ke­ak­seen jo­tain to­del­la ko­hot­ta­vaa.

Kar­vi­a­lai­nen Sep­po Myl­ly­vii­ta on teh­nyt pit­kään ää­nen­tois­to-, mik­saus- ja va­lo­keik­ko­ja. Uran var­rel­le on mah­tu­nut mo­nen­lai­sia ar­tis­te­ja. Ai­em­min Myl­ly­vii­ta teki yh­teis­työ­tä Chee­kin kans­sa, ja nyt yh­teis­työ­tä on eni­ten Tef­lon Brot­her­sin kans­sa.

Ka­ta­rii­na ja Ari Kan­kaal­le syn­tyi poi­ka­vau­va 10. syys­kuu­ta Sei­nä­jo­en sai­raa­las­sa. Poi­ka pai­noi syn­ty­es­sään 2 795 gram­maa ja pi­tuut­ta oli 45,5 sent­tiä. Per­he asuu Kau­ha­jo­el­la.

Tu­lin pai­kan­neek­si au­kon yleis­si­vis­tyk­ses­sä­ni – jo reip­paas­ti yli 20 vuot­ta kan­saa nau­rat­ta­nut­ta tai­tei­li­ja­ryh­mää en ol­lut li­ve­nä kon­saan ko­ke­nut, vaik­ka nimi toki oli tut­tu. Kult­tuu­ri­kes­kus Skant­zin su­vi­se­son­gin lo­puk­si Re­hu­piik­les vie­rai­li Kar­vi­as­sa; sopi siis lait­tau­tua kuun­te­le­maan ja kat­se­le­maan­kin.