Lap­suu­des­sa, kun ke­säl­lä pais­toi ai­na au­rin­ko ja oli hel­le, tal­vi­kin oli ai­na val­koi­nen. Tus­kin oi­ke­as­ti oli, mut­ta sel­lai­set muis­ti­ku­vat lap­sel­le hel­pom­min jää­vät mie­leen kuin koko syk­syn kes­tä­vä ra­pa­ke­li.

Oi­ke­as­ti mer­ki­tyk­sel­li­set asi­at jää­vät toi­si­naan te­ke­mät­tä. Ku­ten ko­vin tär­ke­ä­nä pi­tä­mä­ni hoi­to­tah­don laa­ti­mi­nen. Omaa hoi­toa ja hoi­vaa kos­ke­va do­ku­ment­ti tu­lee voi­maan sii­nä vai­hees­sa, kun it­se ei pys­ty te­ke­mään hoi­toa kos­ke­via rat­kai­su­ja.

Vuo­si sit­ten näi­hin ai­koi­hin olin juu­ri ja juu­ri toi­mer­tu­nut uu­den vuo­den reis­sus­ta, jon­ka vie­tin ys­tä­vie­ni kans­sa Le­vil­lä. Vii­si haus­kaa päi­vää vie­tim­me rin­teis­sä, af­ter skis­sä sekä muu­ten vain mai­se­mia ja näh­tä­vyyk­siä kier­rel­len. Tuol­loin ajat­te­lin, et­tä iki­muis­toi­nen vuo­den aloi­tus en­tei­li­si hy­vää.

Soi­tin jou­lu­na pu­he­lui­ta van­hoil­le tu­tuil­le­ni. Eräs heis­tä yl­lät­ti. Hän oli lop­pu­vuo­des­ta muut­ta­nut ko­ti­seu­dul­leen, joka on se sama itä­hä­mä­läi­nen tie­noo, jos­ta al­le­kir­joit­ta­nut on ko­toi­sin. Val­ta­kun­nal­li­nen työ­nan­ta­ja oli ko­ro­na­vuo­den myö­tä mah­dol­lis­ta­nut etä­työt. Jat­kos­sa tut­ta­va­ni te­kee 1–2 päi­vää töi­tä Hel­sin­gis­sä, lo­put ko­ti­pi­tä­jäs­sään tai ym­pä­ri Suo­mea, sil­lä työ­hön liit­tyy pal­jon mat­kus­ta­mis­ta. Mu­ka­na muut­ti sai­raan­hoi­ta­ja­vai­mo, jol­le töi­tä löy­tyi no­pe­as­ti.

Joko se vuo­si taas vaih­tuu? To­sin täl­lä het­kel­lä tun­tuu sil­tä kuin vii­me uu­des­ta­vuo­des­ta oli­si yh­tä­ai­kai­ses­ti sekä kak­si viik­koa et­tä vuo­si­kym­men.

Kun muut­taa uu­siin mai­se­miin ja jul­ki­seen teh­tä­vään, on edes­sä tut­ta­vuuk­sia sa­to­jen, ja taas sa­to­jen uu­sien ih­mis­ten kans­sa. Rik­kaus se­kin. Van­has­ta ko­ti­seu­dus­ta­ni on ky­sel­ty ja tie­det­ty yl­lät­tä­vän pal­jon. Tun­net­tu on esi­mer­kik­si Jout­san Pom­mi, joka 1970-lu­vul­la nou­si ylei­sur­hei­lus­sa maan­kuu­luk­si ja sit­tem­min myös Jout­san Hiih­to­jen myö­tä.

Kaik­ki ovat var­mas­ti kuul­leet ruot­sa­lai­sen kau­ra­juo­ma­yh­tiö Oat­lyn Mai­to­myy­tit-kam­pan­jas­ta. Jos jol­ta­kul­ta on sat­tu­nut ai­he me­ne­mään ohi, niin ker­ro­taan­pa ly­hy­es­ti.

Noin kuu­kau­den pääs­tä vie­te­tään Väi­nö Lin­nan syn­ty­män 100-vuo­tis­juh­la­päi­vää, ja ajau­duin­kin tut­kis­ke­le­maan hä­nen ro­maa­nien­sa ai­ka­lais­vas­taa­not­toa. Kun vet­tä on vir­ran­nut yli kuu­den vuo­si­kym­me­nen ver­ran, on vai­kea ym­mär­tää mi­ten ja­kau­tu­nei­ta mie­li­pi­teet Tun­te­mat­to­mas­ta so­ti­laas­ta oli­vat sen il­mes­tyt­tyä.

Eh­kä otin, eh­kä en. Mat­ti Ny­kä­sen kuu­lui­sa lau­sah­dus oli pai­net­tu isoin val­koi­sin kir­jai­min mus­taan kan­gas­mas­kiin, joka ko­ris­ti so­pi­vas­ti val­ti­on myy­mä­län oven koh­dal­la vas­taan tul­leen her­ras­mie­hen kas­vo­ja.

Ar­voi­sa mi­nis­te­ri, so­te­ve­te­raa­nit ja muut juh­la­vie­raat! Jos ny­kyi­nen tai seu­raa­va sote-uu­dis­tu­sy­ri­tys jos­kus to­del­la to­teu­tuu, niin mai­ni­tut al­ku­sa­nat saa­te­taan vie­lä kuul­la jon­kun pie­nen maa­lais­pi­tä­jän so­si­aa­li- ja ter­veys­toi­men väen läk­si­äi­sis­sä. Sil­lä edel­ly­tyk­sel­lä tie­tys­ti, et­tä ky­sei­nen pie­ni pi­tä­jä on sin­ne saak­ka voi­ma­va­roil­laan sin­ni­tel­lyt.

"Kie­ro­sil­mä kii­na­lai­nen!" Tä­män ja muu­ta­man sa­man­tyy­li­sen uu­den ni­mi­tyk­sen sain, kun me­nin 7-vuo­ti­aa­na en­sim­mäi­sel­le luo­kal­le. Ku­ten kaik­ki kou­lu­na­loit­ta­jat, olin kou­luun men­nes­sä­ni in­nos­tu­nut ja ute­li­as op­pi­maan uut­ta ja tu­tus­tu­maan toi­siin lap­siin.

Ny­kyi­nen ko­ti­kau­pun­ki­ni Vaa­sa on nous­sut val­ta­kun­nal­li­ses­ti ot­si­koi­hin run­saas­ti li­sään­ty­nei­den ko­ro­na­tar­tun­to­jen ta­kia. Toi­nen aal­to, niin kut­sut­tu ko­ro­nan su­per­lin­ko siis jyl­lää tääl­lä me­ren­ran­ta­kau­pun­gis­sa täyt­tä hä­kää. Jos­sain näin myös ot­si­kon, jos­sa ku­vail­tiin Vaa­sas­sa ole­van nyt ”aa­ve­mai­sen hil­jais­ta”, sil­lä esi­mer­kik­si vi­li­nä yli­o­pis­ton kam­puk­sel­la on nyt vain pelk­kä muis­to.

Ku­ka­pa ikäi­sis­tä­ni ei muis­tai­si Ih­me­mies Mac­Gy­ve­ria? Ih­me­mies­tä tuli seu­rat­tua koko lap­suus- ja nuo­ruu­si­kä. Kat­so­mat­ta ole­vat jak­sot ovat las­ket­ta­vis­sa yh­den kä­den sor­mil­la, kii­tos myö­hem­pien vuo­sien uu­sin­to­jen.

Elä­mä ei ta­pah­du vir­tu­aa­li­ses­ti tai glo­baa­lis­ti. Se ta­pah­tuu pai­kal­li­ses­ti siel­lä mis­sä eläm­me ja olem­me.

On kai oi­reel­lis­ta, et­tä ai­ka­naan lä­pi­käy­mä­ni kor­ke­am­man as­teen kou­lus­ta käy­te­tään ni­mi­tys­tä op­pi­kou­lu. Kan­sa kyl­lä ni­mit­ti lai­tos­ta yh­teis­kou­luk­si – sil­lä täh­den­net­tiin sitä to­si­a­si­aa, et­tä kou­lu oli tar­koi­tet­tu nyt myös tyt­tö­lap­sil­le. Mui­noin­han kou­lua kä­vi­vät vain po­jat, tyt­tö­jen hen­ki­sen ra­ken­teen ar­vel­tiin lii­kaa ra­sit­tu­van opin­nois­ta…