Kih­ni­ön vii­mei­nen kom­mu­nis­ti Han­nu Ti­ai­nen ylit­ti ke­vy­es­ti Hel­sin­gin Sa­no­mien uu­tis­kyn­nyk­sen kir­joit­ta­mal­la Aa­mu­leh­den ylei­sö­no­sas­toon nä­ke­myk­si­ään Suo­men tur­val­li­suus­po­li­tii­kas­ta. Teks­tin ydin oli, et­tä val­ti­o­joh­to on syyt­tä suot­ta kiu­san­nut Ve­nä­jää ja so­ta­kiih­kos­saan vie­nyt maam­me Na­ton jä­se­nek­si. It­se en vä­hek­syi­si Vla­di­mir Pu­ti­nin an­si­oi­ta täs­sä pro­ses­sis­sa. Hyök­käys Uk­rai­naan ja maan jär­jes­tel­mäl­li­nen tu­ho­a­mi­nen riit­ti kyl­lä kään­tä­mään suo­ma­lai­set Nato-jä­se­nyy­den kan­nal­le.

Tär­kein ja ar­vos­te­tuin. Jou­lu­kuun puo­li­vä­lis­sä jul­kais­tun Kun­ta­lii­ton Kun­ta­lais­tut­ki­mus 2024:n mu­kaan kir­jas­tot ovat sel­väs­ti ylei­sim­min käy­tet­ty ja par­haat ar­vi­ot saa­nut kun­ta­pal­ve­lu.

Mar­ras­kuun lo­pul­ta al­ka­en Mai­nos­te­le­vi­si­on vä­li­tyk­sel­lä on voi­nut seu­ra­ta Konf­lik­ti-te­le­vi­si­o­sar­jaa, jos­sa tun­nuk­set­to­mat vie­raan val­lan edus­ta­jat val­taa­vat Han­ko­nie­men. Sar­jas­sa näh­dään näyt­tä­vä koh­taus, jos­sa Puo­lus­tus­voi­main eri­kois­jou­kot ot­ta­vat hal­tuun roro-aluk­sen Itä­me­rel­lä.

Niin kau­an kuin it­se muis­tan, olen ai­na pi­tä­nyt eri­tyi­sen pal­jon jou­lun ja uu­den vuo­den vä­li­ses­tä ajas­ta eli vä­li­päi­vis­tä. Ei sil­lä, et­tä mi­nul­la mi­tään it­se juh­la­päi­vi­ä­kään vas­taan oli­si, päin­vas­toin. Sii­tä huo­li­mat­ta juu­ri vä­li­päi­viin liit­tyy erään­lai­nen ren­tous ja huo­let­to­muus ver­rat­tu­na jou­lun ja uu­den vuo­den ns. pa­kol­li­siin ku­vi­oi­hin.

Jou­tuu te­ke­mään vä­hän työ­tä, et­tä mies­puo­li­sel­le he­vi­lau­la­jal­le teh­ty kap­pa­le saa­daan so­pi­maan kirk­kaal­le nai­sää­nel­le.

Saa­ra, Jar­mo ja An­nik­ki. Ta­val­li­sen kuu­loi­sia ni­miä yh­dis­tää se, et­tä heil­tä jo­kai­sel­ta on hui­jat­tu ra­haa.

Par­ka­non uu­si kant­to­ri Pek­ka Lu­mio sa­noi Ylä-Sa­ta­kun­nan haas­tat­te­lus­sa, et­tä kris­til­li­ses­sä vih­ki­mi­ses­sä kir­kos­sa esi­te­tään mu­siik­kia, joka on so­pu­soin­nus­sa kris­ti­nus­kon sa­no­man kans­sa. Näin var­mas­ti on. Mi­nua on kui­ten­kin ai­na as­kar­rut­ta­nut, mis­tä tä­män sopu- tai mah­dol­li­sen rii­ta­soin­nun tun­nis­taa.

Kun is­tuin vii­me ju­han­nus­vii­kol­la Kih­ni­ön kun­nan­val­tuus­ton ko­kouk­ses­sa har­va­lu­kui­sen ylei­sön jou­kos­sa, pa­la­sin mie­les­sä­ni kol­me ja puo­li vuot­ta taak­se­päin.

Lau­la­mi­ses­ta tuli mi­nul­le har­ras­tus, kun 15-vuo­ti­aa­na aloin käy­dä mu­siik­ki­o­pis­tos­sa klas­si­sen lau­lun tun­neil­la. La­ji­va­lin­ta oli vä­hän ou­to, sil­lä lau­la­jan yleen­sä ole­te­taan esiin­ty­vän myös ylei­söl­le. Olin kui­ten­kin nuo­re­na kova jän­nit­tä­jä ja esiin­ty­mis­kam­moi­nen­kin.

Koko päät­ty­neen ke­sän odo­tin kie­li pit­käl­lä elo­kuun 16:tta päi­vää. Sil­loin päät­tyi­si kak­si­vuo­ti­nen kont­rah­ti­ni He­le­nin kans­sa, jol­ta os­tin säh­köä kiin­te­äl­lä, va­jaan 14 sen­tin ki­lo­wat­ti­tun­ti­hin­nal­la. Ja vaik­ka kuin­ka yri­tin, en pys­ty­nyt väis­te­le­mään uu­ti­sia, jot­ka heh­kut­ti­vat pörs­si­säh­kön hal­puut­ta, si­kä­li kun vir­ta ei ol­lut pe­rä­ti il­mais­ta.

Työ­voi­man liik­ku­vuu­des­ta ja koh­taan­to-on­gel­mis­ta on pu­hut­tu kas­va­vas­ti pit­kin 2000-lu­kua. Ko­ro­na-ai­ka­na etä­työt löi­vät vii­meis­tään läpi. Nyt yhä use­am­mas­sa am­ma­tis­sa – ei toki lä­hes­kään kai­kis­sa – on mah­dol­lis­ta asua ja työs­ken­nel­lä eri paik­ka­kun­nil­la.

Ei­pä jää lup­po­ai­kaa, ajat­te­lin, kun uu­tis­ta Ori­pään kir­jas­ton­joh­ta­jan haus­ta luin. Pie­ni var­si­nais­suo­ma­lai­nen kun­ta nou­si ke­vääl­lä ot­si­koi­hin sen ha­et­tua kir­jas­ton­joh­ta­jaa, jon­ka pi­tää hoi­taa va­jaan 3 000 eu­ron kuu­kau­si­pal­kal­la muu­ta­maa muu­ta­kin hom­maa.

Kun on teh­nyt töi­tä leh­ti­a­lal­la muu­ta­man vuo­si­kym­me­nen, on pääs­syt ide­oi­maan jut­tu­ja koh­ta­lai­sen pal­jon sekä omiin et­tä työ­ka­ve­rei­den tar­pei­siin. To­teu­tet­tu­jen ide­oi­den li­säk­si mu­ka­na on kul­ke­nut myös ai­hei­ta, jois­ta ei syys­tä tai toi­ses­ta kos­kaan tul­lut mi­tään. Lis­tal­la ne ovat saat­ta­neet ol­la jopa vuo­si­kau­sia, kun­nes jos­sain sii­vou­sin­nos­sa ide­a­kan­si­o­ta on kar­sit­tu.

Kar­vi­an pank­ki-ih­me ei näy­tä tois­tu­van Kih­ni­ös­sä. Tai sit­ten pääl­lä on kaik­kien ai­ko­jen ra­di­o­hil­jai­suus.

Mi­kään kuu­lem­ma ei ole ul­ko­puo­li­ses­ta nä­kö­kul­mas­ta niin ra­sit­ta­vaa kuin kes­ki-ikäi­set mie­het muis­te­le­mas­sa ar­mei­ja­ko­ke­muk­si­aan. Niin­pä ai­on seu­raa­vak­si muis­tel­la hie­man ar­mei­ja­ko­ke­muk­si­a­ni, joi­ta Kar­vi­an taan­noi­nen vala- ja va­kuu­tus­ti­lai­suus taas pa­laut­ti mie­leen.